Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusmeklarilla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole vakuutuksenantaja tai sen työntekijä ja joka vastiketta vastaan alkaa harjoittaa tai harjoittaa ensivakuutusten tarjoamista muun asiakkaan kuin ensivakuutuksenantajan kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen perusteella taikka alkaa harjoittaa tai harjoittaa vastiketta vastaan jälleenvakuutuksen tarjoamista. Vakuutusmeklarin määritelmä on kansallinen. Sen kautta tehdään ero vakuutusmeklaritoiminnan ja asiamiestoiminnan välillä niin, ettei sama henkilö voi toimia molemmissa rooleissa. Vakuutusten tarjoamista on käsitelty edellä 2 §:ssä.
Tilanteissa, joissa maksu uhkaa muodostaa tosiasiallisen esteen oikeuteen pääsylle vireillepanijan vähävaraisuuden vuoksi, käytettävissä on oikeusapulain mukainen maksuvapautusmenettely. Oikeusturvan saatavuus ei näin ollen heikentyisi merkittävästi. Lisäksi valitusasioissa, joissa muutoksenhakemus on ollut perusteltu ja menestyy, maksua ei tarvitse maksaa.
Kansallisessa määritelmässä on otettu huomioon direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdasta ilmenevät seikat, jotka koskevat ensivakuutusten tarjoamista harjoittavaa vakuutusedustajaa. Direktiivin määritelmän mukaan vakuutusedustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole vakuutus- tai jälleenvakuutusyritys tai sen työntekijä eikä sivutoiminen vakuutusedustaja ja joka korvausta vastaan aloittaa vakuutusten tarjoamisen tai harjoittaa sitä. Kansallisessa määritelmässä on otettu huomioon myös direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 5 alakohdasta ilmenevät seikat, jotka koskevat jälleenvakuutusten tarjoamista harjoittavaa vakuutusedustajaa. Direktiivin määritelmän mukaan jälleenvakuutusedustajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole jälleenvakuutusyritys tai sen työntekijä ja joka korvausta vastaan aloittaa jälleenvakuutusten tarjoamisen tai harjoittaa sitä.
Pykälän 2 momentissa luetellaan säännökset, joita sovelletaan eräisiin sivutoimisiin vakuutusedustajiin. Sovellettavia säännöksiä ovat vain lain 6, 30, 32—35, 40 ja 41 §, 78 §:n 2 momentti ja 79—81 §. Erään sivutoimisen asiamiehen toimintaan sovelletaan vakuutussopimuslakia. Erityisesti on otettava huomioon, että 6 §:n säännöksen nojalla eräillä sivutoimisilla vakuutusedustajilla ei ole velvollisuutta rekisteröityä Finanssivalvonnan vakuutusedustajarekisteriin. Säännökset perustuvat direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa säädettyihin vaatimuksiin.
Kuten voimassa olevassa laissa, ehdotuksessa vakuutusmeklari määritellään toimeksiantosopimussuhteen avulla. Käytännössä vakuutusmeklarin toimeksiantajana on vakuutuksenottaja tai muutoin vakuutusmeklarin palveluita tarvitseva henkilö. Vakuutusmeklari edustaa asiakastaan ja tämän valtuuttamana esimerkiksi asioi vakuutuksenantajan kanssa.
Toiseksi edellytetään, että vakuutus liittyy täydentävänä kyseisen erään sivutoimisen vakuutusedustajan myymään tavaraan tai toimittamaan palveluun. Ehto vastaa sisällöltään direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdan johdantokappaletta.
Vakuutusmeklarin rekisteröinnin ja toiminnan keskeisenä edellytyksenä on 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaisesti, että vakuutusmeklari ei ole vakuutuksenantajaan sellaisessa riippuvuussuhteessa, joka on omiaan vaikuttamaan asiakkaan etujen vastaisesti vakuutusmeklarin toimintaan. Sijoitusvakuutusta tarjottaessa eturistiriidoista säädetään lisäksi erikseen lain 6 luvussa. Ensivakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja ei saa olla vakuutusmeklarin toimeksiantajana. Koska vakuutusmeklarille toimeksiannon antava asiakas on määritelmän mukaan muu taho kuin ensivakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja, jälleenvakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja sen sijaan voi kuitenkin olla vakuutusmeklarin toimeksiantaja. Mahdollisuus tehdä toimeksiantosopimus jälleenvakuutusta harjoittavan vakuutuksenantajan kanssa on tarpeen, jotta vakuutusmeklareiden toimintamahdollisuuksia ei tarpeettomasti rajoitettaisi.
Momentin 8 kohdassa vastikkeeksi määritellään palkka, palkkio tai muu taloudellinen etu. Säännöksessä muulla taloudellisella edulla tarkoitetaan provisioita, veloituksia, muita maksuja, kaikenlaisia taloudellisia hyötyjä, muita rahallisia tai varallisuusarvoisia tai muunlaisia etuja tai kannustimia, joita tarjotaan tai annetaan vakuutusten tarjoamista harjoitettaessa. Laissa käytetään direktiivin korvaus-käsitteen sijaan vastike-käsitettä, joka erottuu paremmin vakuutuskorvaus-käsitteestä. Säännös vastaa sisällöltään direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 9 alakohtaa.
Pykälän 1 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä lakia sovelletaan eräisiin sivutoimisiin vakuutusedustajiin 2 momentissa säädettyine rajoituksineen. Eräät sivutoimiset vakuutusedustajat voivat tarjota vain vakuutuksia, jotka täyttävät kaikki kolme momentissa tarkoitettua ehtoa. Ensiksi edellytetään, että vakuutussopimuksesta maksetut vakuutusmaksut ovat suuruudeltaan vuoden pituisen ajan perusteella suhteellisesti pro rata -perusteella laskettuna enintään 600 euroa. Vaihtoehtoisesti jos momentin 3 kohdassa tarkoitetun matkan tai muun palvelun kesto on enintään kolme kuukautta, vakuutusmaksu on enintään 200 euroa jokaiselta vakuutetulta henkilöltä. Viimeksi mainittu määrä on kiinteä. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 1 artiklan 3 kohdan b ja c alakohta.
Kolmanneksi edellytetään, että vakuutus kattaa ainoastaan tavaran viallisuuteen, katoamiseen tai rikkoutumiseen taikka toimitetun palvelun käyttämättä jäämiseen tai varattuun matkaan liittyvän riskin. Säännöksessä rikkoutuminen tarkoittaa tavaran ja matkatavaran rikkoutumisen (engl. breakdown) lisäksi myös vahingoittumista osittain (engl. damage). Säännös vastaa sisällöltään direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdan i ja ii alakohtaa. Säännös on kuitenkin direktiivin alakohtia laajempi siltä osin, kuin säännöksessä on kyse tavaran viallisuudesta. Samoin ehdotettu matkatavaran rikkoutuminen on laajempi kuin direktiivissä, joka kattaa vahingoittumisen osittain mutta ei rikkoutumista. Säännöksessä on kyse tavaran tai palvelun tarjoajan toimittamaan hyödykkeeseen liittyvän riskin vakuuttamisesta.
Pykälän 2 momentissa säädetään vakuutusten tarjoamisen määritelmään liittyvistä poikkeuksista. Momentin 1 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutusta koskevien tietojen antamista satunnaisesti muun liike- tai ammattitoiminnan yhteydessä, jos toiminnan tarkoituksena ei ole auttaa asiakasta tekemään tai soveltamaan vakuutussopimusta. Säännös kattaa tilanteet, joissa muuna liikkeen- tai ammatinharjoittajana oleva tietojen antaja ei toteuta lainkaan muita toimenpiteitä auttaakseen asiakasta vakuutussopimuksen tekemisessä tai soveltamisessa tai, vaikka vähäisiä muita toimenpiteitä tehtäisiin, niiden tarkoituksena ei ole auttaa asiakasta tekemään tai soveltamaan vakuutussopimusta. Säännöstä sovelletaan vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin. Tällaisia tietoja saattavat antaa esimerkiksi tilintarkastajat, veroneuvojat sekä asianajajat ja luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat. Säännös vastaa vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 2 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohta.
Momentin 6 kohdassa vakuutuksentarjoajaksi määritellään vakuutuksenantaja, vakuutusedustaja ja sivutoiminen vakuutusedustaja. Säännös vastaa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 8 alakohtaa.
Käytännössä kyse on aina ensivakuutusten tarjoamisesta. Pykälässä tarkoitetut niin sanotut eräät sivutoimiset vakuutusedustajat, joihin lain säännöksiä ei pääsääntöisesti sovelleta, on erotettava tavanomaisista sivutoimisista vakuutusedustajista, joihin lakia sovelletaan lähtökohtaisesti kokonaan.
Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävää pykälässä tarkoitettua sivutoimista ja pienimuotoista vakuutusten tarjoamista harjoittavat käytännössä yleensä esimerkiksi matkatoimistot, silmälasikauppiaat ja matkapuhelin- ja kodinkoneliikkeet, jos ne oheispalvelunaan myyvät tuotteisiinsa tai palveluihinsa liittyviä vakuutuksia. Sen sijaan lakia sovelletaan autoliikkeiden toimintaan, koska ne myyvät liikennevakuutuksia, jotka Solvenssi II -direktiivin mukaan ovat moottoriajoneuvoihin liittyviä vastuuvakuutuksia. Autoliikkeet täyttävät yleensä tavanomaisen sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmän tunnusmerkit.
- jotka harjoittavat pienimuotoista ja vakuutuslajeiltaan hyvin rajattua vakuutusten tarjoamista.
Säännös perustuu direktiivin 22 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohtaan, jonka mukaan 18, 19 ja 20 artiklassa tarkoitettuja tietoja ei tarvitse antaa silloin, kun vakuutusten tarjoajan toiminta on vakuutusten tarjoamista suurten riskien varalta. Direktiivin 25 artiklan 4 kohdan mukaan myöskään tuotehallintavaatimuksia ei sovelleta suurten riskien vakuuttamiseen.
- jonka pääasiallinen ammatillinen toiminta on muu kuin vakuutusten tarjoaminen ja
Momentin 7 kohdassa vakuutusten tarjoamiseen osallistuvaksi henkilöksi määritellään vakuutuksenantajalla, vakuutusedustajalla tai sivutoimisella vakuutusedustajalla työskentelevä vakuutusten tarjoamiseen suoraan osallistuva luonnollinen henkilö. Määritelmän kannalta ei ole merkitystä, millaiseen toimeksiantosuhteeseen tai asemaan työskentely perustuu. Määritelmä voi kattaa esimerkiksi vakuutuksentarjoajan johdossa olevan henkilön, työsuhteessa olevan henkilön ja vuokratyösuhteisen henkilön. Vakuutuksen tarjoamiseen osallistuvalla luonnollisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jonka asiakkaan toimeksiannon hoitamiseen tai muutoin asiakassuhteen hoitoon liittyvät tehtävät edellyttävät vakuutusten tuntemusta. Määritelmä on kansallinen.
Sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmästä seuraa, että vakuutussopimus ei pääsääntöisesti saa koskea henkivakuutusta eikä vastuuvakuutusta. Vakuutussopimus saa kuitenkin koskea henki- ja vastuuvakuutusturvaa, jos ne ovat liitännäisiä pääasialliseen vakuutusturvaan nähden silloin, kun kyseessä on varattuun matkaan liittyvä riski. Liitännäisessä matkaturvassa voi olla kyseessä esimerkiksi matkatavaroiden vahingoittuminen tai katoaminen ja kyseiseltä tarjoajalta varattuun matkaan liittyvä muu riski.
Vakuutusedustajan määritelmä perustuu direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohtaan. Tältä osin vakuutusedustajan määritelmän sisällölliset seikat ilmenevät edellä 2 ja 3 kohdan vakuutusmeklarin ja asiamiehen määritelmistä. Ehdotettu vakuutusedustajan määritelmä sisältää myös jälleenvakuuttamista koskevan vakuutusmeklari- ja asiamiestoiminnan. Vakuutusedustajan määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 3 kohtaa.